Vuokra-asuntomarkkinat ja poikkeusolot

Amir Ahmad
Vuokraus/Myyntineuvottelija
ROOF Group Oy

Vuokramarkkinat ovat eläneet viime aikoina varsin erilaista vaihetta kuin mihin on totuttu. Koronaviruspandemia on asettanut yhteiskunnan ja ihmiset aivan uusien haasteiden eteen. Erilaiset rajoitukset ja taloustilanne ovat laittaneet arjen koetukselle ja haastaneet tutut rutiinit. Epätietoisuus tulevasta nakertaa ja vaikeuttaa päätöksentekoa. Nyt yksi iso kysymys onkin, muuttuvatko vuokramarkkinat pysyvästi vai palautuvatko ne pandemian väistyessä takaisin ennalleen? Jos vanhaan ei ole paluuta, mihin suuntaan olemme menossa?

ROOF Groupin vuokrauksessa olemme kuluvan vuoden aikana huomanneet, että varsinkin vuokralaiset pohtivat tällä hetkellä jokaista päätöstään erityisen tarkasti. Onko nyt oikea aika muuttaa ja mitä siitä seuraa, jos muutan? Markkinatilanne elää ja jokainen liike suunnitellaan tarkasti. Poikkeuksellinen tilanne on myös pakottanut ihmisiä etsimään uusi asumisratkaisuja, kun esim. vuokralaisen maksuvalmius on koronan takia kärsinyt tai vuokranantaja joutuu elämäntilanteen muutoksen takia ottamaan asunnon omaan käyttöönsä. Tulevaisuus mietityttää niin vuokralaisia kuin vuokranantajia. Miten kauan koronan aiheuttama poikkeustilanne jatkuu, mitkä ovat sen vaikutukset yhteiskuntaan ja miten niihin voi varautua?

Korona-aika on ollut haastava vuokranantajille, koska rakennusbuumin myötä vuokra-asuntojen määrä markkinoilla on kasvanut huomattavasti. Korona-ajan rajoitukset ovat myös pakottaneet Airbnb-vuokraajat tekemään pidempiaikaisia vuokrasopimuksia, erityisesti Helsingin kantakaupungin alueilla, koska lyhytaikaisen vuokrauksen tarve on romahtanut. Tämä on lisännyt kilpailua hyvistä vuokralaisista ja laajentanut vuokralaisten valinnanvaraa. Toisaalta vuokralla-asumisen suosio on samanaikaisesti myös kasvanut.

Vuokralaiset eivät ole enää halukkaita tinkimään asumismukavuudesta, ja asunnon laatutekijöiden arvo nousee entisestään. Hyväkuntoiset ja laadukkain materiaalein varustetut asunnot menevät edelleen nopeasti ja niistä jopa kilpaillaan. ROOF Group panostaa toiminnassaan vuokrausilmoituksiin ja laadukkaisiin valokuviin, mikä erottaa yrityksen monista alan toimijoista. Ammattivalokuvaajan ottamat kuvat antavat selvän etumatkan muihin vuokravälittäjiin. Ne ovat ensimmäinen kontakti asunnon ja vuokralaisen välillä, ja siksi usein ratkaisevassa asemassa kiinnostuksen herättämisessä.

Kun vuokralaisehdokkaat ovat löytyneet, tärkeimmäksi tehtäväksi jää oikean ja luotettavan vuokralaisen valinta. Ensimmäisenä laatukriteerinä on perinteisesti ollut luottotietojen tarkistus. Viime aikoina prosessi on kuitenkin kohdannut haasteita julkisuudessa olleiden tietovuotojen takia ja niiden myötä vuokralaisten keskuudessa yleistyneen omaehtoisten luottokielto-merkintöjen takia. ROOF pyrkii aina kuitenkin varmistamaan vuokralaisen luottotiedot ja tämä on onnistunut luottokielto-merkinnästä huolimatta. Vuokralaisen suostumuksella on myös mahdollista olla yhteydessä työnantajaan tai edelliseen vuokranantajaan. Vaikka vuokra-asuntomarkkinat elävät poikkeuksellista aikaa, niin laadukkaalla ja ammattimaisella tekemisellä saamme hyviä tuloksia aikaan.