Suomi laajensi verotusoikeutta välillisestä kiinteistöomistuksesta
Suomesta saatu tulo – kiinteän omaisuuden luovutukset
Maaliskuun alussa voimaan tullut tuloverolain muutos laajensi Suomen verotusoikeutta rajoitetusti verovelvollisten kiinteistöomistuksen luovutuksesta saatuun tuottoon.
Rajoitetusti verovelvolliset luonnolliset henkilöt ja yhteisöt ovat velvollisia suorittamaan Suomessa veroa vain Suomesta saamistaan tuloista. Esimerkkiluettelo Suomesta saaduista tuloista on sisällytetty tuloverolain 10 §:ään.
Vanhan sääntelyn mukaan Suomesta saatua tuloa olivat tuloverolain 10 §:n 10 kohdan mukaan:
- Suomessa olevan kiinteistön luovutuksesta saatu voitto
- suomalaisen asunto-osakeyhtiön osakkeen luovutuksesta saatu voitto
- muun osakeyhtiön tai osuuskunnan osakkeiden tai osuuksien luovutuksesta saatu voitto, jos yhtiön kokonaisvaroista enemmän kuin 50 prosenttia muodostuu yhdestä tai useammasta Suomessa olevasta kiinteistöstä.
Vanha sääntely ei kuitenkaan mahdollistanut esimerkiksi ns. kiinteistöholdingyhtiön omistuksen verottamista. Ulkomailla asuvan omistama kiinteistöholdingyhtiö saattoi omistaa esimerkiksi keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita. Näin ollen esimerkiksi suomalaisen kiinteistöyhtiön osakkaana olevaa holdingyhtiötä ei katsottu yllä mainitun TVL 10 §:n 10 kohdan mukaiseksi kiinteistöyhtiöksi. Tästä syystä holdingyhtiön ulkomailla asunut osakas oli voinut luovuttaa holdingyhtiön osakkeita ilman luovutusvoiton verottamista Suomessa (KHO 2013:101).
Mikä muuttuu?
Maaliskuun alussa voimaan tulleen lainmuutoksen (He 279/2022) myötä rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saatuna tulona pidetään myös kiinteän omaisuuden välillisestä luovutuksesta saatua tuloa. Muutos toteutettiin lisäämällä tuloverolain 10 §:ään uusi kohta 10 a, jonka mukaan luovutusvoitto on Suomesta saatua tuloa, jos yhteisön, yhtymän tai varallisuuskokonaisuuden varoista luovutuspäivänä tai sitä edeltävinä 365 päivänä yli puolet koostuu välillisesti tai välittömästi Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta.
Lain muutos mahdollistaa edellä mainitun kiinteistöholdingyhtiön luovutusvoiton verotuksen. Säännöksen soveltamisala on laaja: erikoissijoitusrahastojen ja kommandiittiyhtiöiden osuuksien sekä välillisesti suomalaisia kiinteistöjä omistavien holdingyhtiöiden osakkeiden omistukset ovat jatkossa veronalaisuuden piirissä. Myös toisen henkilön hyväksi hallitun varallisuuskokonaisuuksien luovutuksista saatu voitto olisi muutoksen myötä Suomesta saatua tuloa.
Muutos kuitenkin laajentaa Suomen verotusoikeutta vain, jos kulloinkin sovellettava verosopimus mahdollistaa Suomelle luovutusvoiton verotuksen. Hallituksen esityksen mukaan luovutusvoiton verotuksen välillisestä kiinteistöomaisuudesta sallisi vain noin puolet Suomen verosopimuksista. Suomi myös poistaa varaumansa monenvälisen yleissopimuksen 9 artiklasta, mikä käytännössä muuttaa eräitä verosopimuksia siten, että välillisen kiinteistöomistuksen luovutusvoitto voidaan verottaa Suomessa.
Lakimuutoksen tarkoituksena on siis laajentaa Suomen verotusoikeus kiinteän omaisuuden luovutusten osalta. Tosiasiassa tätä oikeutta rajoittavat nykyiset verosopimukset. Lisäksi odotettavissa on, että esimerkiksi kansainväliset kiinteistörahastot hajauttavat omistuksensa useampiin maihin siten, että Suomessa olevan kiinteän omaisuuden osuus rahaston kokonaisvarallisuudesta pysyy alle 50 %:ssa.